tiistai 19. syyskuuta 2017

Perhe Lorula, osa 1: Tonin naiset

Nytpä kerron, mitä valmissim Toni Lorulan elämään kuuluu tämän hetkisessä simssissäni. Romantiikkatavoitteinen Toni on päättänyt hankkia rakastettuja ja menestyä ravintola-alalla. Saa nähdä, miten hän saa hoidettua sekä työ- että naisasiansa, vai täytyykö hänen keskittyä jompaankumpaan.


Toni oli viime aikoina viettänyt paljon aikaa Iikku Tsaarisen kanssa. He olivat olleet ystäviä jo jonkin aikaa, mutta nyt Toni halusi siirtää suhteen uudelle tasolle. Tarvittiin vain pari suudelmaa, ja Iikku oli myyty. Tonin täytyi olla vain oma hurmaava itsensä.

Vierailu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Tonin oli kiirehdittävä töihin. Tämä oli hänen ensimmäinen työpäivänsä ravintola-alalla, eikä olisi sopivaa myöhästyä. Toni oli ennen ollut töissä lääkäriharjoittelijana, mutta Toni oli huomannut leikkelevän ennemmin kinkkuja kuin simejä. Ennen kuin Toni sulki kimppakyydin auton oven, hän vielä huikkasi Iikulle hyvästit.

Iikku huokaisi onnellisena. Hän oli ollut kiinnostunut Tonista jo sillä hetkellä, kun he tapasivat. Toni oli hänelle unelmien mies, ja kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Mutta mitä ihmettä Iikku tekee silmillään?

Ensimmäinen työpäivä sujui mukavasti. Charmikkuudellaan Toni tienasi heti ylennyksen eikä hän jäänyt jumittamaan tiskaajan pestiin päivää pidemmäksi ajaksi. Astioiden pesemisen ohessa Toni ehti jutustella myös työtovereidensa kanssa, ja työpäivän päätteeksi hän päätyi kutsumaan keittiömestarina työskentelevän Lila Bilehileen kylään.

Tonin ura ravintola-alalla eteni melko vauhdikkaaseen tahtiin, ja ylennys toisensa perään Tonin työnkuva vaihtui aina vain parempiin ylempiarvoisiin tehtäviin. Tonin aikatauluihin jää tietysti aina aikaa myös naisille, ja työvuoron päätyttyä Toni lähti iltakävelylle Iikun kanssa, joka piti nykyään ahkerasti yhteyttä Toniin.


Vapaapäivinään Toni ennätti sopia useampiakin tapaamisia rakastettujensa kanssa: Aamulla Toni kävi Niinan kanssa treffeillä Stadissa, ja iltapäivällä Toni puolestaan kutsui vähän aikaa sitten tapaamansa Lulun kylään.

Tonin tavanomaiseen elämään tuli suuri käännekohta, kun yllättäen eräänä päivänä Niina Terhakainen ilmestyi Tonin ovelle suuren vauvamahan kanssa.
-Tää on sun lapsi, Niina kertoi.
- Hups, Toni hämmentyi.
Toni ei ollut koskaan suunnitellut hankkivansa lapsia, mutta kaipa tästä jotenkin selvittäisiin.


Toni ei kuitenkaan ollut enää varma selviytymisestään sen jälkeen, kun myös hänen kihlattunasa Cassandra Goottila ilmestyi hänen ovelleen kertomaan raskaudesta ja uhkaamaan naimisiinmenolla. Tämä kaikki oli jo aivan liikaa Tonille. Ei hän halunnut sitoutua kehenkään eikä varsinkaan kasvattaa suurta lapsilaumaa.


Toni lakkasi vastaamasta Niinan ja Cassandran puheluihin ja piileskeli talossa, kun nämä tulivat kolkuttelemaan hänen ovelleen. Sen sijaan Toni käytti aikansa tutustumalla uusiin naisiin. Näin hän pystyi pakenemaan tilannetta ainakin hetken.

Iikku piti ahkerasti yhteyttä Toniin, ja tällä kertaa hän oli keksinyt loistoajatuksen. Iikku oli kutsunut kokoon tutun retkiryhmänsä, johon kuuluivat Mira Eläin ja Eric Saade, ja ehdotti Stadi-reissua. Retkille oli turvallista lähteä, sillä tällöin paikalle sattumalta saapuvat muut rakastetut eivät aavista petosta.


Ericiä kiinnosti suuresti biljardipeli, joten hän riensi äkkiä sisälle muiden jäädessä vielä ulos. Mira ei tiennyt olisiko hänen pitänyt seurata Ericiä sisälle, sillä hän tunsi olonsa ulkopuoliseksi Tonin lähestyessä Iikkua. Toni vilkuili ympärilleen ja varmistettuaan ettei paikalla ollut ketään tuttuja hän turttui Iikkua käsistä kiinni ja ehdotti että he menisivät syömään.

Retkiryhmä kokoontui neljän hengen pöytään, ja kukin syventyi hiljaisuudessa tutkimaan ruokalistaansa. Eric yritti luoda kontaktia vieressään istuvaan Miraan, mutta nainen vaikutti olevan kiinnostuneempi vesilasistaan. Ericiä ihmetytti miksei Mira halunnut nähdä häntä kahden kesken mutta oli kuitenkin suostunut ryhmätapaamiseen. Mitä tämä oikein merkitsi?

Yhtäkkiä Toni havaitsi rakastettunsa Terhakaisen Tiinan saapuneen ravintolaan! Toni kumartui nopeasti penkin selkänojan suojaan ja vilkuili sieltä miten Tiina istui läheiseen pöytään. Toni veti syvään henkeä ja rauhoitteli itseään muistuttamalla että tämä oli täysin viaton retki ystävien kesken, Tiina ei varmasti aavistaisi mitään.

Tilatut ruuat saapuivat ja Toni yritti parhaansa mukaan keskittyä pöydässä käytävään keskusteluun, vaikka hän ei tuntenutkaan kovin hyvin Iikun kavereita. Miralla ja Ericillä alkoi juttu luistaa, ja Iikku oli tyytyväinen kun oli saanut kaksikon lähtemään yhteiseen tapaamiseen ja tutustumaan paremmin toisiinsa.

Ruuan jälkeen Eric ehdotti että porukka voisi pelata yhdessä biljardia. Toni kuitenkin huomasi Tiinan siirtyneen myös biljardipöydän ääreen, ja mies ei hädissään keksinyt muuta kuin paeta nopeasti vessaan. Iikku ja Mira tuntuvat kumpikin olevan mielissään retkiseuralaisistaan. .-D

Toni ei voinut pakoilla Tiinalta ikuisesti auheuttamatta epäilyksia retkiryhmäläistensä silmissä, joten miehen ei auttanut muu kuin liittyä muiden joukkoon.
- Moi Toni! Tiina huudahti äänekkäästi ja pyysi lupaa liittyä peliin.
Iikku yritti luoda katsekontaktia Tonin kanssa mutta miehen katse tuntui nauliintuneen biljardipöydällä oleviin palloihin.

- Kukahan tuo Tiina on? Iikku jutusteli Miran kanssa, joka ei ollut mahtunut mukaan nelinpeliin ja oli siksi päätynyt viihdyttämään itseään pelikoneella.
- Ehkä joku Tonin työkaveri, Mira ehdotti.

Miran puheissa saattoi olla perää, sillä Tiina ja Toni tunsivat selvästi toisensa jostakin. Toni siirtyi lyöntinsä tehtyään syrjemmälle, jolloin seuraavana pelivuorossa ollut Tiina kumartui pöydän ääreen strategisoimaan seuraavaa siirtoaan. Iikku tarkkaili naista ja mietti miksi Toni oli mennyt niin kovin vaitonaiseksi Tiinan liityttyä peliin. Oliko näiden kahden välillä tapahtunut jotakin ikävää?

Lyöntinsä jälkeen Iikku lähti käymään vessassa. Avatessaan vessakopin ovea Iikku kuuli vessaan johtavan oven käyvän, ja kääntyessään ympäri hän huomasi Tiinan seuranneen häntä WC:hen.
- Mä tiedän mitä sun ja Tonin välillä on, Tiina tokaisi äkäisesti.
- Öh, okei, Iikku mutisi ja laittoi vessan oven lukkoon.

Retken päätteeksi Toni pyysi porukan luokseen jatkoille. Eric ei päässyt osallistumaan vedoten aikaiseen aamuvuoroon töissä, mutta Iikku ja Mira ottivat kutsun vastaan. Varsinkin Mira innostui kuultuaan että Tonin pihalla on poreallas. Myös Lulu Bilehile saattui tulemaan matkalla vastaan ja hiukan vastahakoisesti Toni joutui kutsumaan toisenkin rakastettunsa mukaan ettei vaikuttaisi epäilyttävältä.

Naisten vaihtaessa uikkareita ylleen Toni meni valmistamaan baaritiskille muutamia drinkkejä tunnelman keventämiseksi. Ravintola-alan taidoista oli hyötyä ja Toni sai valmistettua makoisia seoksia.

Lulu pettyi kun ei saanut viettää kahdenkeskistä aikaa Tonin kanssa, joten hän häipyi melko pian paikalta ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Jäätyään kahdestaan porealtaalle Iikku ja Mira alkoivat puhua miehistä.
- Eric on selvästi kiinnostunut susta, Iikku tiesi.
- Mutta mä en tiedä mitä haluan elämältäni. Se Lulu ei muuten tykännyt meistä, Mira kertoi.
- Ai miten niin? Iikku ihmetteli.
- Se katseli meitä jotenkin vihamielisesti ja mä tunsin negatiivista energiaa, Mira avasi asiaa.
- Oho, mä en nähnyt mitään ilman silmälaseja, Iikku naureskeli.

Mira oli nukkunut edellisenä yönä huonosti, joten hänkin lipui paikalta pois jo varhaisessa vaiheessa iltaa.
- Taisimme jäädä kahden, Toni sanoi ja lähestyi Iikkua silmää iskien. Iikku ei tosin tätä elettä nähnyt ilman silmälasejaan.

Saako Toni pidettyä suhteet salassa? Miten isyyskuviot vaikuttavat Tonin elämään? Pärjääkö Toni työssään?

♦ Fiku & Kasa

2 kommenttia:

  1. Uu, romantiikkasimit ovat aina varsin mielenkiintoisia :D Tonillapa tosiaan on varsin kiirettä tyttöystäviensä kanssa. Tonihan pian hurmaa kaikki Bilehileen sisarukset :D Mitenköhän piileskelytaktiikka tehoaa kun herrasemme lapset päättävät syntyä...
    Retkeilyt stadissa olivat varsin hauskaa luettavaa, vaikkakin Tonin tyttöystävät pyörivätkin vaarallisen lähellä :D
    Hmm... Veikkaan että Toni saa pidettyä ainakin melkein kaikki suhteensa salassa ;D Senpä näemme sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, romantiikkatavoite on tosi hauska! Toni on taitava hurmuri. .-D Vapiskaa Bilehileet! Niinpä, mitenhän Toni sitten toimii, kun lapset syntyvät? Toivotaan parasta Tonille ja hänen salailuilleen. .-D Hienoa että viihdyit ja kiitos kommentista! <3

      Poista